Training Log Archive: A.Heikkala

On mukava tietää olevansa sellaisessa kunnossa, että voi lähteä tuosta noin vain ex tempore juoksemaan päälle viisikymmentä kilometriä viikon pitkänä lenkkinä. Viikko sitten sunnuntaina ollessamme polkupitkiksellä Vuosaaressa minut houkuteltiin mukaan tällaiselle viidenkympin lenkille, joka juostaisiin kaiken lisäksi yöllä. Lenkin nimi oli mammuttimarssi, ja se oli suunnistuskilpailu. Ja se juostiin viime yönä.

Eilen illalla minua väsytti. Kello ei ollut edes kymmentä illalla, ja olin vielä Espoossa. Olin valmis nukkumaan jo siinä vaiheessa, ja minua hieman mietitytti se, miten pystyisin käsittelemään väsymystä juostessa. En tiennyt yhtään, mitä odottaa, sillä en ollut koskaan aiemmin juossut noin pitkää pätkää yöllä. Kyytini saapui kymmenen aikoihin, ja lähdimme joukkueeni kanssa yhdessä matkustamaan kohti Raaseporia.

Joukkeemme nimi oli Pinkit Ponit (Tuomaksen mielikuvitusta :) Olimme Raaseporissa vähän yhdentoista jälkeen, ja starttasimmekin siitä mahdollisimman nopeasti matkaan. Ensimmäinen rasti oli noin viiden kilometrin päässä, ja juoksimme pitkin metsiä sitä etsiessämme. Se oli mahtavaa! Oli kivaa tuntea pehmeä sammal Inovien alla, kuunnella jäkälien rapinaa ja hypellä kallioilla. Kisa alkoi siis varsin mukavasti ja leppoisasti.

Ensimmäinen rasti löytyi, ja siitä lähetettiin tieto kisajärjestäjille. Jatkoimme matkaa kohti seuraavaa rastia. Välillä juoksimme umpeenkasvaneilla metsäautoteillä, väliin poluilla, väliin aivan metsässä. Välillä oli myös asvalttia. Rasteja tuli eteen ja suoritimme leimauksen, juoksimme -mutta minä en enää nauttinut. Jo ennen ensimmäistä rastia minua oli alkanut närästää. Ja minua ei koskaan närästä! Ei koskaan. Nyt kuitenkin tämä teki oloni aika epämukavaksi, ja laittoi miettimään, pystyisinkö juoksemaan maaliin asti, jos tilanne jatkuu samana koko ajan. Oloni oli suorastaan aika karsea.

Pari tuntia siihen meni. Pari ensimmäistä tuntia kärsin vatsaongelmista, mutta sitten ne vain yhtäkkiä katosivat. Vasta kahden tunnin juoksun jälkeen tuntui, kuin kehoni olisi lämmennyt, ja juokseminen tuntui mielettömän hyvältä. Siinä vaiheessa kello oli yli yksi yöllä. Juoksimme ja haeskelimme taas rasteja.

Tiimimme -Pinkit Ponit- oli mahtava. Juttu luisti hyvin, nauratti ja yhteishenkemme oli loistava. Kaikilla oli hyvä asenne päällä, ja mikä siinä oli itselläkin ollessa. Sain tehdä sellaista asiaa, mitä rakastan todella paljon, hienojen ja mukavien ihmisten kanssa.

Kilometrit kuluivat nopeasti. Yhtäkkiä olikin jo vajaa kolmekymmentä kilometriä mennyt, ja uintirasti oli lähellä. Menimme uintirastille pitkälti metsiä pitkin, ja ne kilometrit olivat nautinnollisimpia koko juoksun aikana. Pimeää metsää, puita, sammalta, suota. Uppoaminen sääriä myöten märkään ja kylmään suosilmäkkeeseen, kallioille kiipeämistä, hölkkäämistä mättäiden yli. Sydämeni ja pääni nauttivat valtavan paljon.

Uintirasti oli mielenkiintoinen. Vesi oli jäätävää, mutta yllättäen se ei tuntunut kovinkaan pahalta. Ensin vaatteet nopeasti pois, alusvaatteiden päälle pelastusliivit ja järveen. Uintirasti oli edestakainen matka -ei kovinkaan pitkä. Piti käydä vain poijulla, joka oli muutamien metrien päässä rannasta ja palata takaisin. Sen jälkeen nopea kuivaus pyyhkeellä, vaatteet takaisin päälle ja nuotion ääreen lämmittelemään.

Istuimme hetken aikaa nuotiolla, söimme makkaraa ja juttelimme muiden juoksijoiden ja järjestäjien kanssa. Hieman ennen meitä uintirastilla oli ollut 170 kilometrin juoksijoita, jotka olivat kohta jatkamassa matkaa eteenpäin. Yksi heistä yritti täyttää vesipulloaan järvestä, ja -liukkaiden kallioiden takia- molskahti täydessä varustuksessa järveen. Kaikki vaatteet menivät aivan märäksi ja puhelin toimimattomaksi. Mutta niin hän vain jatkoi matkaa, eikä halunnut keskeyttää. Arvostin!

Uintirastin jälkeen juokseminen tuntui hetken aikaa tahmealta ja kankealta. Etenkin jalkapohjissa tuntui pahalta, mutta äkkiä kroppa taas lämpeni ja juokseminen oli yhtä nautinnollista kuin ennen uintirastiakin. Matka eteni joutuisasti, etsimme rasteja ja juoksimme. Ei mennytkään kauan, kun olimme jo Tammisaaren keskustassa, ja matkaa oli enää jäljellä reilu kymmenen kilometriä. Nämä asvalttipätkät eivät tuntuneet yhtä mukavilta kuin metsäpätkät, mutta nautin kuitenkin myös niistä.

Yhdeksäs -ja viimeinen- rasti. Uimakopin seinään oli kirjoitettu PÄSSI. Minua alkoi naurattaa. Kai tässä ollaan aikamoisia pässejä, kun kello oli yli kuusi aamulla, ja olimme käyttäneet koko yön juoksemiseen. Viimeisen rastin jälkeen oli enää noin viisi kilometriä matkaa kisakeskukseen. Kiristimme huomattavasti vauhtia ja aukaisimme samalla vähän jalkoja reippaammalla tahdilla. Oli kiva katsella Tammisaaren heräämistä uuteen päivään, kun juoksimme keskustan läpi. Viimeinen kilometri meni jo aika lujaa. Minua nauratti. Juokseminen vain tuntui edelleen niin hyvältä. Kisakeskuksen valot tulivat näkyviin ja otin loppukirin. Ensimmänen ajatus tullessani kisakeskuksen pihalle oli: "Kerrassaan mahtava yö! Tämä täytyy ottaa mahdollisimman pian uusiksi!"

Taivalsimme loppujen lopuksi 52.81 kilometriä ja aikaa käytimme kokonaisuudessaan 7 tuntia ja 35 minuuttia. Olimme maalissa tasan seitsemältä aamulla. Minua ei väsyttänyt missään vaiheessa, ei ollenkaan. Juokseminen tuntui koko ajan helpolta ja mukavalta paria ensimmäistä tuntia lukuun ottamatta. Sää oli mahtava; välissä oli pakkasta muutamia asteita ja välissä oli tosi lämmintä. Kuu paistoi ja tähdet loistivat.

Kisakeskuksessä pääsimme heti saunaan ja pesulle. Vasta saunassa minulle iski väsymys. Meinasin todella nukahtaa sinne. Saunan jälkeen söimme lihakeittoa rauhassa ja sen jälkeen lähdimme pikku hiljaa ajelemaan Helsinkiin päin.

Viime yöstä jäi mahtavat muistot. Kiitos Tuomas, Elli ja Minni! Te olette aika kivoja :) Idän Pinkit Ponit jyrää!

Event: Mammuttimarssi 2013